Arkisto toukokuu 2021

Toimistomme lomailee heinäkuun ajan Tanja

Tämäkin kevät on alkanut vauhdikkaasti ja toimistomme on saanut suunnitella lukuisia pihoja ympäri Suomen. 

Heinäkuussa pidämme pienen hengähdystauon ja palaamme akut täynnä suunnittelupöydän ääreen jälleen elokuussa.

Kevät on meille maisemasuunnittelijoille vuoden kiireisintä aikaa ja suunnitteluajat varataan keskikesän osalta loppuun jo huhti-toukokuussa. Olethan siis ajoissa liikenteessä, jos pihan kunnostusvimma iskee ensi keväänä ja tarvitset apua pihaunelmien kanssa.