Helppohoitoisen pihan resepti

Pihalta halutaan ennen kaikkea helppohoitoisuutta ja viihtyisyyttä. Arkea helpottavat oikein mitoitetut pihahuoneet, toimivat säilytysratkaisut, helpot ja huollettavat materiaalit ja kasvivalinnat sekä kaikkien perheenjäsenten huomioiminen.

Erityisesti omakotiasujat panostavat pihan ulkotiloihin. Omakotitalojen uudistuotannossa uudet asunnot ovat nyt pienempiä kuin 2000-luvun alussa. Pienempiä sisätiloja korvaamaan suunnitellaan ja rakennetaan isoja verantoja ja terasseja. Pihalla ei aina puuhailla, vaan myös oleillaan ja nautitaan elämästä. Mukava oleskelutila on kuin ylimääräinen huone, jonka ympäristö koristellaan puu- ja perennaistutuksin. Kukkivat ja helppohoitoiset koristepensaatkin ovat jälleen suosiossa.

Kaupunkipihojen halutaan olevan viihtyisiä, helppohoitoisia ja yksilöllisiä. Pihaan valitaan mielellään tyyli tai teema, jota koko piha noudattaa. Pienet, jopa alle 500 m2:n tontit ovat yleisiä. Helppohoitoinen ja viihtyisä piha muodostuu yhtenäisistä istutusalueista ja selkeistä nurmialueista. Istutusalueet katetaan katteilla hoidon helpottamiseksi ja jopa tekonurmea asennetaan kaupunkipihoille. Terassi- ja oleskelualueet ovat suuria, samoin kiveyspinnat. Hoidon helpottamiseksi pihan vaihettuminen puutarhasta luonnontilaiseksi on erityisen tärkeää. Pihat ovat sisustuksellisia, reheviä ja houkuttelevia.

Rakennusten ja kasvillisuusalueiden sijoittamisella sekä maastonmuotoilulla vaikutetaan pienilmaston oloihin. Tuulensuojainen etelä–lounas-piha tarjoaa ilmasto-oloissamme lämpimimmän kasvupaikan ja pisimmän kasvukauden. Tuulelta ja melulta suojatut ulkoalueet houkuttavat käyttämään puutarhaa. Viihtyisässä puutarhassa voi olla paljon toimintoja, kuten oleskelu, ruokailu, pelaaminen ja leikkiminen. Näiden toimintojen käyttöastetta lisäävät erilaiset katokset sekä avoimet ja lasitetut terassit. Samalla asuntojen ulko- ja sisätilojen välinen jyrkkä raja lievenee.

Terasseissa materiaalina ovat kaupunkipihoissa yhä useammin ekologiset puulajit, kuten lämpökäsitelty mänty tai huoltovapaa komposiitti. Betonikivissä jäljitellään luonnonkivipintaa, ja luonnonkivien käyttö pihoissa on lisääntynyt – luonnonkiveä tosin tuodaan runsaasti ulkomailta. Erilaisten muurikivien käyttö on suosittua ja valikoima laaja. Muurikivistä tehdään myös aitoja. Pihan oleskelutiloissa suositaan puisia ja metallisia kalusteita; puutarhakalustevalikoimat ovat erittäin laajat.

Luonnonkasvillisuuden arvostus on lisääntynyt. Pihaan panostetaan aikaa ja myös rahaa; pihasta halutaan nauttia heti sen valmistuttua. Kasvillisuus istutetaan pihaan lähes täysikasvuisena ja valmiiksi kukkivana: siirtonurmikko nurmialueille ja perennamattoa tai kunttaa koristekasvialueille. Puut, havukasvit ja pensaat istutetaan mahdollisimman suurikokoisina.

Ja se resepti sitten? Helppohoitoisen pihan resepti on tehdä istutukset selkeinä alueina, käyttää rajauksia, valita helposti puhdistettavia materiaaleja ja käyttää erilaisia katteita istutusten alla.