Pihasuunnitelman havainnollistaminen

Syksy on uusi kevät - Pihasuunnittelun toinen tuleminen on nyt

Syksy on uuden alun aikaa ja silloin on hyvä miettiä myös pihaunelmia ensi kevättä varten. Kukkasipulit tilataan nyt ja samoin pihasuunnitelmat. Itse annan nyt syyskampanjassa 15 % alennuksen hinnaston hinnoista, mikäli suunnitelma teetetään talven aikana. Voit myös tutustua Puutarhaetsivien pihasuunnitteluvalmennukseen

Pihasuunnitteluvalmennuksen voit suorittaa omaan tahtiin ja se sisältää ohjeet omatoimiseen suunnitteluun.

Me Katjan kanssa olemme tehneet taas hartiavoimin töitä, jotta tekemämme suunnitelmat olisivat toimivia, selkeitä ja helppohoitoisia. Olen saanut kehuja arkirealismistani ja joka päivä pyrin kehittymään pihojen suunnittelussa yhä paremmaksi.

Uutena juttuna olemme alkaneet mallintamaan pihoja yleissuunnitelmavaiheessa. Näin sinun, asiakkaamme, on helpompi hahmottaa, mitä on tulossa. Samalla voimme käydä vuoropuhelua siitä, että pihastasi  tulee varmasti sekä sinun näköisesi että maisemaan sopiva. Olen itse kovin innostunut tästä. Nyt syksyllä tilattavissa suunnitelmissa mallinnus on erittäinkin tärkeää, koska ulkona alkaa pimetä ja kevät tuntuu kaukaiselta. Pihasuunnitelman ja pihahaaveilun avulla me puutarhaihmiset pääsemme kevääseen.

Mallintaminen tapahtuu tietokoneohjelmien avulla. Perinteinen havainnollistamisen keino on edelleen toimiva. Jos siis teet suunnitelmaa itse, niin kannattaa ladata Puutarhaetsivien kaupasta Havainnollistaminen opas 10 € hintaan.